Aika menee nopeasti. Onneksi.
Vointi on parantunut lähes normaalille tasolle.
Ruokahalu ei ole entisellään, turvottelee ja päätä särkee ympäri vuorokauden - mutta ei mitään ihmeempää. Kaikkiaan paljon parempi ja valoisampi mieli kun edellisessä hoidossa. Liekö syynä se, että on aivan älyttömästi tekemistä koko ajan vai onko muuten vaan helpompaa- en tiedä.
Ensimmäiset kaksi ultraa takana tällä erää ja kaikki näyttää ihan mukavalta. Endo on hyvä kuten aina. Munasolut näyttää taas vähän laiskoilta kasvamaan, mutta kuitenkin enemmän on saldoa kuin viime kerralla. Odotellaan, josko kolmanteen (ylihuomiseen) ultraan mennessä muutama pienikin olisi ottanut kasvuspurtin.
Ensimmäinen ultra oli viikkoa myöhemmin kuin normaalisti, johtuen pitkästä kierrosta. Lääkkeellinenkin ovulaatio on ollut aina kp 18-20 välillä.
1. ultra
kp 10
Endo: ohut (ok)
Oik.ov <5 mm 8-9 kpl
Vas.ov <5 mm 5 kpl
Menopur 300 iu pistoslupa saatu
Suprecur 1 x 4
2. ultra
kp 16
Endo: 11,2 mm (hyvä)
Oik.ov 6-10 mm 2 kpl, 11-14 mm 2 kpl, 15-16 mm 0 kpl
Vas.ov 6-10 mm 2 kpl, 11-14 mm 1 kpl, 15-16 mm 0 kpl
Vatsaontelossa nestettä, hyperin riski olemassa ja sitä kautta vaara ettei päästä tuoresiirtoon
Kehoitus juoda reilusti vettä ja vältää riuhtomista (kiva, huomenna on muuttopäivä =)
Menopur 300 iu jatkuu
Suprecur 1 x 4 jatkuu
Täydennän viimeisen ultran tiedot perjantaina
3. ultra
kp 19
Endo:11,9 mm (loistava)
Oik.ov 1x11mm, 1x12mm, 3x13mm, 1x16mm
Vas.ov 1x14 mm, 2x 13mm, 1x15mm, 2x13mm, 1x12mm
Otetaan yksi ylimääräinen pistospäivä, koska munasolut vielä turhan pieniä.
Näin ollen punktio tiistaina, kp 23 ja siirto kp 25.
tiistai 28. lokakuuta 2014
tiistai 21. lokakuuta 2014
Se oli sitten semmonen sunnuntai
Työreissulta kotiinpaluun jälkeen olo lähti huononemaan. Sekä yleispätevän kaikki-on-aina-huonosti-ajatusmaailman myötä, mutta muutenkin. Mulla yleensäkin kuuluu kuukautisten aikaan pieni ripulointi asiaan, joten en tajunnut huolestua. Sitten olikin jo kotiinlähdön aika eli torstai.
Pari viimeistä matkapäivää meni heikolla ruoalla, mutta sain kuitenkin syötyä yhden normi aterian päivässä. Vaikka vatsan kanssa oli ongelmia jo silloin. Kotiin palattuani perjantaina söin miehen tekemän aamiaisen ja sitten ei enää maistunut. Tai maistui, mutta tuli oksennettua aika pian sen jälkeen. Ajattelin edelleen, että sumut teettää vähän enemmän töitä elimistölle tällä kertaa.
Lauantaina oli kaikkiaan surkea päivä. Kaikki oli kamalaa ja synkkää ja itketti koko ajan. Aamulla ei maistunut mikään ja päiväruoka tuli ulos vartin päästä, Jaksoin kuitenkin raksalla iltaan saakka ja vielä kylästeltiinkin vanhempien luona. Mentiin kuitenkin yöksi kotiin. Hyvin jaksoin kun sain olla paikallaan.
Yöllä sitten heräsin parin tunnin unen jälkeen järkyttävään kylmyyteen. Ajattelin, että hitto - kuume nousee, mutta en tajunnut tehdä asialle mitään. Seuraavan kerran havahduin taas tunnin päästä siihen, että oli mielettömän kylmä. Peitto ja flanelli yöppäri ei auttanut, tuntui että jalat jäätyy irti. Miestä en osannut tokkurassa herättää. En varsinaisesti päässyt hereille asti, mutta tajusin että jotain on vialla. Samaan aikaan näin unta jostakin tosi epämääräisestä. Nämä fiilikset sitten meni vähän lomittain. Aamuyöllä heräsin viiden aikaan ja tajusin kuumeen laskeneen sen verran, että pääsen liikeelle. Tässä vaiheessa myös yön neljäs täystyhjennys. Kuumemittari näytti 39 astetta vielä nytkin ja aloin itse huolestua. Mietin, että koska viimeksi olen oikeasti syönyt, paljonko on mennyt nestettä ja mitä on tullut ulos. Kaikissa laskelmissani päädyin yllättäen viikon päähän. Hups. En yhtään tajunnut, että elimistö on ollut jo viikon ihan hakoteillä. Nyt alkoi oikeasti huolestuttaa. Laitoin ystävälle viestiä oireista, jos sattuisi olemaan vauvansa kanssa imetyspuuhissa. Viiden aikaan soitin myös ensiapuun ja kysyin ohjeita. "kuulostat niin reippaalta, että tuu vasta aamulla" - ja uskoin taas. Taas siksi, että edellisellä kerralla munasarja vääntyi ja aiheutti sisäisen verenvuodon. Itse uskoin tuota "tuu vasta aamulla" ohjetta, mutta mies onneksi ei. Jos olisin ollut kotona yksin vartin pitempään niin olisin kuollut. Tällä kertaa kuitenkin päätin uskoa. Oli muuten järkyttävän tuskainen pari tuntia odottaa, että kello tulee 7.20 ja saan herättää miehen.
Aamuyön tunnit meni itkiessä, kuumeessa ja vessassa rampatessa. Otan hörpyn vettä ja elimistö reagoi siihen noin viidessä minuutissa. Yhtään mikään ei pysy enää sisällä. Mies herää kuuden aikaan seuraksi, mutta ei oikein voi tehdä mitään. Itse kävelen sängyn ja pöntön väliä seiniä pitkin kun ei jalat enää kanna. Viimein kello tulee niin paljon, että voi alkaa pukea. Mulla menee ainakin vartti aikaa miettiessä mikä on riittävän lämmintä ja miten ihmeessä saan sen päälle ilman että jäädyn pystöön. Saan äherrettyä vaatteet päälle ja muistetaan jopa ottaa IVF paperit mukaan päivystykseen.
Ollaan perillä 8.05 ja onneksi jonossa ei ole kuin yksi rouva ennen minua. Ilmoittautumistiskin hoitaja kyselee muutaman peruskysymyksen ja kysyy saman tien jaksanko istua. Tällä kertaa en jaksa olla urhea vaan sanon, etten kykene. Pääsen tarkkailuhuoneeseen heti. Peruskokeet, tippa kiinni ja lääkäri käy kyselemässä. Tiputellaan litra nestettä ja kuumetta laskevaa, jotain saan myös suun kautta. Hoitaja käy ottamassa verikokeet ja lääkäri käy yhdentoista aikaan kertomassa, että veriarvot on kaikki kunnossa, mutta alarajoilla mennään. Oletetaan, että kyseessä on vatsatauti. Ulostenäytteen saan annettua, mutta viljelyissä menee vajaa viikko. Tipan myötä saan nukuttua koko aamupäivän. Kuume nousee kerran lähelle 40, mutta laskee nopeasti alas. Olo paranee mielettömästi. Päätetään tiputtaa vielä toinen pussi nestettä, saan antibiootit mukaan ja pääsen kotiin.
Täytyy sanoa, että oli uskomattoman rankka 12 tuntinen elämässä. Nyt sitten kotona pötköttelen kolmatta päivää. Kiinteää ruokaa en ole syönyt vieläkään, pussikeitot on pop. Sunnuntaina sain syötyä peräti desin, maanantaina meni jo 4dl yhteensä ja tänään tiistaina sain aamusta alas heti 2 dl kerralla. Että parempaa päin. Vatsa reistaa edelleen, mutta viime yönä sain jo nukuttua ilman vessareissuja. Kävin puntarilla, siitä kun lähdin Espanjaan on paino tippunut 6,5 kg.
Lääkitys tälle viikolle siis
6.00 sumu
9.00 antibiootti
12.00 sumu + maitohappo + monivitamiini
18.00 sumu
21.00 antibiootti
00.00 sumu
Tähän TOIVOTTAVASTI saan huomenna luvan lisätä myös Menopurin 300 iu illalle.
Toivon todellakin syvästi, että hoito ei tyssää tämän takia.
Pari viimeistä matkapäivää meni heikolla ruoalla, mutta sain kuitenkin syötyä yhden normi aterian päivässä. Vaikka vatsan kanssa oli ongelmia jo silloin. Kotiin palattuani perjantaina söin miehen tekemän aamiaisen ja sitten ei enää maistunut. Tai maistui, mutta tuli oksennettua aika pian sen jälkeen. Ajattelin edelleen, että sumut teettää vähän enemmän töitä elimistölle tällä kertaa.
Lauantaina oli kaikkiaan surkea päivä. Kaikki oli kamalaa ja synkkää ja itketti koko ajan. Aamulla ei maistunut mikään ja päiväruoka tuli ulos vartin päästä, Jaksoin kuitenkin raksalla iltaan saakka ja vielä kylästeltiinkin vanhempien luona. Mentiin kuitenkin yöksi kotiin. Hyvin jaksoin kun sain olla paikallaan.
Yöllä sitten heräsin parin tunnin unen jälkeen järkyttävään kylmyyteen. Ajattelin, että hitto - kuume nousee, mutta en tajunnut tehdä asialle mitään. Seuraavan kerran havahduin taas tunnin päästä siihen, että oli mielettömän kylmä. Peitto ja flanelli yöppäri ei auttanut, tuntui että jalat jäätyy irti. Miestä en osannut tokkurassa herättää. En varsinaisesti päässyt hereille asti, mutta tajusin että jotain on vialla. Samaan aikaan näin unta jostakin tosi epämääräisestä. Nämä fiilikset sitten meni vähän lomittain. Aamuyöllä heräsin viiden aikaan ja tajusin kuumeen laskeneen sen verran, että pääsen liikeelle. Tässä vaiheessa myös yön neljäs täystyhjennys. Kuumemittari näytti 39 astetta vielä nytkin ja aloin itse huolestua. Mietin, että koska viimeksi olen oikeasti syönyt, paljonko on mennyt nestettä ja mitä on tullut ulos. Kaikissa laskelmissani päädyin yllättäen viikon päähän. Hups. En yhtään tajunnut, että elimistö on ollut jo viikon ihan hakoteillä. Nyt alkoi oikeasti huolestuttaa. Laitoin ystävälle viestiä oireista, jos sattuisi olemaan vauvansa kanssa imetyspuuhissa. Viiden aikaan soitin myös ensiapuun ja kysyin ohjeita. "kuulostat niin reippaalta, että tuu vasta aamulla" - ja uskoin taas. Taas siksi, että edellisellä kerralla munasarja vääntyi ja aiheutti sisäisen verenvuodon. Itse uskoin tuota "tuu vasta aamulla" ohjetta, mutta mies onneksi ei. Jos olisin ollut kotona yksin vartin pitempään niin olisin kuollut. Tällä kertaa kuitenkin päätin uskoa. Oli muuten järkyttävän tuskainen pari tuntia odottaa, että kello tulee 7.20 ja saan herättää miehen.
Aamuyön tunnit meni itkiessä, kuumeessa ja vessassa rampatessa. Otan hörpyn vettä ja elimistö reagoi siihen noin viidessä minuutissa. Yhtään mikään ei pysy enää sisällä. Mies herää kuuden aikaan seuraksi, mutta ei oikein voi tehdä mitään. Itse kävelen sängyn ja pöntön väliä seiniä pitkin kun ei jalat enää kanna. Viimein kello tulee niin paljon, että voi alkaa pukea. Mulla menee ainakin vartti aikaa miettiessä mikä on riittävän lämmintä ja miten ihmeessä saan sen päälle ilman että jäädyn pystöön. Saan äherrettyä vaatteet päälle ja muistetaan jopa ottaa IVF paperit mukaan päivystykseen.
Ollaan perillä 8.05 ja onneksi jonossa ei ole kuin yksi rouva ennen minua. Ilmoittautumistiskin hoitaja kyselee muutaman peruskysymyksen ja kysyy saman tien jaksanko istua. Tällä kertaa en jaksa olla urhea vaan sanon, etten kykene. Pääsen tarkkailuhuoneeseen heti. Peruskokeet, tippa kiinni ja lääkäri käy kyselemässä. Tiputellaan litra nestettä ja kuumetta laskevaa, jotain saan myös suun kautta. Hoitaja käy ottamassa verikokeet ja lääkäri käy yhdentoista aikaan kertomassa, että veriarvot on kaikki kunnossa, mutta alarajoilla mennään. Oletetaan, että kyseessä on vatsatauti. Ulostenäytteen saan annettua, mutta viljelyissä menee vajaa viikko. Tipan myötä saan nukuttua koko aamupäivän. Kuume nousee kerran lähelle 40, mutta laskee nopeasti alas. Olo paranee mielettömästi. Päätetään tiputtaa vielä toinen pussi nestettä, saan antibiootit mukaan ja pääsen kotiin.
Täytyy sanoa, että oli uskomattoman rankka 12 tuntinen elämässä. Nyt sitten kotona pötköttelen kolmatta päivää. Kiinteää ruokaa en ole syönyt vieläkään, pussikeitot on pop. Sunnuntaina sain syötyä peräti desin, maanantaina meni jo 4dl yhteensä ja tänään tiistaina sain aamusta alas heti 2 dl kerralla. Että parempaa päin. Vatsa reistaa edelleen, mutta viime yönä sain jo nukuttua ilman vessareissuja. Kävin puntarilla, siitä kun lähdin Espanjaan on paino tippunut 6,5 kg.
Lääkitys tälle viikolle siis
6.00 sumu
9.00 antibiootti
12.00 sumu + maitohappo + monivitamiini
18.00 sumu
21.00 antibiootti
00.00 sumu
Tähän TOIVOTTAVASTI saan huomenna luvan lisätä myös Menopurin 300 iu illalle.
Toivon todellakin syvästi, että hoito ei tyssää tämän takia.
maanantai 20. lokakuuta 2014
Mihin kaikki ilo katoaa?
Sumuttelut alkoivat 5.10 normaaliin tapaan - 4 x päivässä kumpaankin sieraimeen.
Pari päivää ehdin kotona totutella herätyskellon jatkuvaan piippaamiseen ja sitten olikin aika suunnata työmatkalle Espanjaan.
Reissussa kävi kuten toivoinkin - ajatukset pysyivät kiireen vuoksi melko hyvin poissa vauva-ajatuksista ja sumuttelu oli luontevasti osana päivärutiinia. Naapurissa asunut työkaveri kysyi jossain vaiheessa viikkoa, että mikä se on se putkilo, jota kannat mukana ja haistelet aina välillä. Tästä kysymyksestä lähtikin sitten keskutelu lapsettomuudesta ja hoidoista ja niiden vaikutuksesta omaan mieleen, fiilikseen ja parisuhteeseen. Tuota keskustelua käytiin pitkin reissua, hänellä on itse taustalla vastaavia kokemuksia. Kiitos keskusteluista ja tuesta, oli mieletön apu ja tosi yllättävä jollakin tavalla. Eräs seurueen jäsenistä valitettavasti ymmärsi nuo keskustelut vähän väärin ja alkoi kuittailemaan vähän negatiiviseen sävyyn meidän yhdessä viettämästä ajasta. Pari päivää jaksoin kuunnella, kunnes mainittiin asiasta ja onneksi kuittailu loppui. En kertonut kyllä aihetta mistä keskustelut käytiin, mutta pyysin esittämään kysymyksiä ihan suoraan jos on kysyttävää. Ei ollut kysyttävää, oli vain oletuksia.
Tässä vaiheessa jo pahoittelut paikoin sekavasta tekstistä - syystä lisää seuraavasaa postauksessa.
Kotiin palattuani huomasin heti, että kaikki on huonosti - omassa päässäni. Mies oksensi reilun viikon yrittäjyys-ihanuuden (ongelmat) päälle samalla sekunnilla kun astuin autoon. Ei oltu siivottu, eikä ollut ruokaa valmiina. Miten voi ees olettaa noin kun toinen on ollut töissä tai remontoimassa. En sitä kyllä oikeasti odottanutkaan, mutta tuossa tilanteessa tuntui tylsältä.
Viikonloppua vietettiin työmaalla. Pikkuhiljaa huomasin olotilan huononevan ja mielialan menevän vaisummaksi. Etenkin itkuherkkyys on ollut kohdallaan koko ajan. Ei tarvitse sanoa mitään nättiä tai kritisoivaan viittaavaakaan niin hanat aukeaa. En esimerkiksi kyennyt mummolassa lounaalla katsomaan meidän Kyproksen lomakuvia kun alkoi niin itkettää. Koska ne on niiiin ihania ja tulee hyvä fiilis kun niitä katsoo. Mies katsoi koko viikonlopun kelloa, että pysyy kartalla mielialasta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: sumut otetaan kello 6, 12, 18, 24 - mulle ei kannata puhua ajalla 8-10, 12-14, 18-20, 24-02. Lisäksi mitä pitemmälle viikonloppu eteni sitä enemmän väsytti. Lauantain kauppareissun ajan torkuin autossa kun Pekka hoiti asioita. Jippii.
Lauantaina illalla vaan mietin sitä, että ei paljoa naurata. Mikään. Vituttaa, että kaikki on huonosti. Hyvätkään jutut ei liikuta mielessä mitään, tv:stä tulevat sarjat vaikuttaa tekopirteiltä ja tuntuu yleisesti kun kelluisi jotenkin kaiken alapuolella. Tavallaan, että älkää huomatko minua ja tavallaan, että oispa kiva ottaa osaa keskusteluun mutta ei vaan pysty. Ei toimi ajatus niin vauhdikkaasti kun pitäisi ja tuntuu, ettei ole mitään järkevää sanottavaa. Ärsyttää se, ettei viime kerrasta pitänytkään päiväkirjaa. Oliko silloinki näin vahvat tuntemukset, vai onko tällä kertaa joku eri tavalla. Muuttuko joku oikeasti kun tulin Espanjasta kotiin vai ei? Eikö siellä vaan ollu ketään kelle kiukutella vai kiukuttelinko vähän kaikille? Siellä tuli kyllä torkuttua pari-kolme viimeistä päivää aikalailla kokonaan.
No, keskiviikkona ensimmäinen ultra ja siitä pitäisi irrota pistoslupa ja sitten se helvetti vasta alkaa. Maltan tuskin odottaa.
Pari päivää ehdin kotona totutella herätyskellon jatkuvaan piippaamiseen ja sitten olikin aika suunnata työmatkalle Espanjaan.
Reissussa kävi kuten toivoinkin - ajatukset pysyivät kiireen vuoksi melko hyvin poissa vauva-ajatuksista ja sumuttelu oli luontevasti osana päivärutiinia. Naapurissa asunut työkaveri kysyi jossain vaiheessa viikkoa, että mikä se on se putkilo, jota kannat mukana ja haistelet aina välillä. Tästä kysymyksestä lähtikin sitten keskutelu lapsettomuudesta ja hoidoista ja niiden vaikutuksesta omaan mieleen, fiilikseen ja parisuhteeseen. Tuota keskustelua käytiin pitkin reissua, hänellä on itse taustalla vastaavia kokemuksia. Kiitos keskusteluista ja tuesta, oli mieletön apu ja tosi yllättävä jollakin tavalla. Eräs seurueen jäsenistä valitettavasti ymmärsi nuo keskustelut vähän väärin ja alkoi kuittailemaan vähän negatiiviseen sävyyn meidän yhdessä viettämästä ajasta. Pari päivää jaksoin kuunnella, kunnes mainittiin asiasta ja onneksi kuittailu loppui. En kertonut kyllä aihetta mistä keskustelut käytiin, mutta pyysin esittämään kysymyksiä ihan suoraan jos on kysyttävää. Ei ollut kysyttävää, oli vain oletuksia.
Tässä vaiheessa jo pahoittelut paikoin sekavasta tekstistä - syystä lisää seuraavasaa postauksessa.
Kotiin palattuani huomasin heti, että kaikki on huonosti - omassa päässäni. Mies oksensi reilun viikon yrittäjyys-ihanuuden (ongelmat) päälle samalla sekunnilla kun astuin autoon. Ei oltu siivottu, eikä ollut ruokaa valmiina. Miten voi ees olettaa noin kun toinen on ollut töissä tai remontoimassa. En sitä kyllä oikeasti odottanutkaan, mutta tuossa tilanteessa tuntui tylsältä.
Viikonloppua vietettiin työmaalla. Pikkuhiljaa huomasin olotilan huononevan ja mielialan menevän vaisummaksi. Etenkin itkuherkkyys on ollut kohdallaan koko ajan. Ei tarvitse sanoa mitään nättiä tai kritisoivaan viittaavaakaan niin hanat aukeaa. En esimerkiksi kyennyt mummolassa lounaalla katsomaan meidän Kyproksen lomakuvia kun alkoi niin itkettää. Koska ne on niiiin ihania ja tulee hyvä fiilis kun niitä katsoo. Mies katsoi koko viikonlopun kelloa, että pysyy kartalla mielialasta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: sumut otetaan kello 6, 12, 18, 24 - mulle ei kannata puhua ajalla 8-10, 12-14, 18-20, 24-02. Lisäksi mitä pitemmälle viikonloppu eteni sitä enemmän väsytti. Lauantain kauppareissun ajan torkuin autossa kun Pekka hoiti asioita. Jippii.
Lauantaina illalla vaan mietin sitä, että ei paljoa naurata. Mikään. Vituttaa, että kaikki on huonosti. Hyvätkään jutut ei liikuta mielessä mitään, tv:stä tulevat sarjat vaikuttaa tekopirteiltä ja tuntuu yleisesti kun kelluisi jotenkin kaiken alapuolella. Tavallaan, että älkää huomatko minua ja tavallaan, että oispa kiva ottaa osaa keskusteluun mutta ei vaan pysty. Ei toimi ajatus niin vauhdikkaasti kun pitäisi ja tuntuu, ettei ole mitään järkevää sanottavaa. Ärsyttää se, ettei viime kerrasta pitänytkään päiväkirjaa. Oliko silloinki näin vahvat tuntemukset, vai onko tällä kertaa joku eri tavalla. Muuttuko joku oikeasti kun tulin Espanjasta kotiin vai ei? Eikö siellä vaan ollu ketään kelle kiukutella vai kiukuttelinko vähän kaikille? Siellä tuli kyllä torkuttua pari-kolme viimeistä päivää aikalailla kokonaan.
No, keskiviikkona ensimmäinen ultra ja siitä pitäisi irrota pistoslupa ja sitten se helvetti vasta alkaa. Maltan tuskin odottaa.
maanantai 6. lokakuuta 2014
Sumuttelua auringossa
Tänään pitäis taas pakata. Voi että se on sitten vastenmielinen homma.
Tykkään suurieleisestä pakkaamisesta - esim. muuttamisesta. Kyproksen reissulekin pakkaaminen oli ok, vaikka se piti tietysti jättää ihan viime tippaan. Mutta tänään pitäisi saada aikaiseksi matkalaukullinen vaatetta työreissulle Espanjaan. Rennonletkeetä menoa sinällään ja pari virallista iltatilaisuutta - mutta silti. Mitä hittoa mie piän koko viikon? Olen sisällä hotellissa 90% ajasta, joten onko siellä kylmä vai kuuma? No - ainahan voin hoitaa tuon pakkaamisen huomenna ennen kentälle menoa töitten jälkeen.
Sumuttelut alkoi eilen ja toisaiseksi fiilis on hyvä. Elän kovasti siinä toivossa, ettänyt syksyyn on niin valtavasti kaikkea tekemistä, ettei ehdi hirveästi hoidosta stressaamaan ja samalla myös oma mieliala pysyy korkealla eikä kamalaa hoitostressiä pääse syntymään.
Toivotaan, toivotaan.
Espanjasta kun palaan 16.10 iltasella niin on vielä pari päivää ennen sumujen puolitusta. Ja seuraavana keskiviikkona alkaakin sitten piikitykset, jaiks. Tällä kertaa olen kuitenkin sikäli ajoissa, että nyt lääkkeet nököttää jo valmiiksi jääkaapissa, kun viimeksi meni tuntien taisteluksi saanko ajoissa vaiko en...hyvä minä. Oli muutenkin mahtavaa asioida apteekissa kun vähän vajaan tonnin lääkkeistä selvisi 4,5 € laskulla. Eläköön lääkekatto.
Mutta, hyvää matkaa mulla. Koitan ehtiä kirjotella väliaikatietoja sieltä maailman ääristä - jonne ei muuten huvittais lähteä yhtään. Tekisin vaan remonttia...
Tykkään suurieleisestä pakkaamisesta - esim. muuttamisesta. Kyproksen reissulekin pakkaaminen oli ok, vaikka se piti tietysti jättää ihan viime tippaan. Mutta tänään pitäisi saada aikaiseksi matkalaukullinen vaatetta työreissulle Espanjaan. Rennonletkeetä menoa sinällään ja pari virallista iltatilaisuutta - mutta silti. Mitä hittoa mie piän koko viikon? Olen sisällä hotellissa 90% ajasta, joten onko siellä kylmä vai kuuma? No - ainahan voin hoitaa tuon pakkaamisen huomenna ennen kentälle menoa töitten jälkeen.
Sumuttelut alkoi eilen ja toisaiseksi fiilis on hyvä. Elän kovasti siinä toivossa, ettänyt syksyyn on niin valtavasti kaikkea tekemistä, ettei ehdi hirveästi hoidosta stressaamaan ja samalla myös oma mieliala pysyy korkealla eikä kamalaa hoitostressiä pääse syntymään.
Toivotaan, toivotaan.
Espanjasta kun palaan 16.10 iltasella niin on vielä pari päivää ennen sumujen puolitusta. Ja seuraavana keskiviikkona alkaakin sitten piikitykset, jaiks. Tällä kertaa olen kuitenkin sikäli ajoissa, että nyt lääkkeet nököttää jo valmiiksi jääkaapissa, kun viimeksi meni tuntien taisteluksi saanko ajoissa vaiko en...hyvä minä. Oli muutenkin mahtavaa asioida apteekissa kun vähän vajaan tonnin lääkkeistä selvisi 4,5 € laskulla. Eläköön lääkekatto.
Mutta, hyvää matkaa mulla. Koitan ehtiä kirjotella väliaikatietoja sieltä maailman ääristä - jonne ei muuten huvittais lähteä yhtään. Tekisin vaan remonttia...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)