torstai 8. lokakuuta 2015

Synnytyskertomus

31.7 perjantaina tihkuttaa lapsivettä aamusta alkaen, mutta ei muita tuntemuksia. Soitan sairaalaan klo 19 ja pyytää näytille kun aikaa on mennyt jo niin kauan. Lapsivesitesti positiivinen, ei supistuksia käyrille. Ottavat yön yli seurantaan ja kätilö kertoo, ettei enää ole lähtöä kotiin ilman vauvaa. Saan paikan seurantahuoneesta. Aamupäivällä gyne tekee testin uudestaan ja negatiivinen - kirjataan korkea lapsiveden meno ja päästetään kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä - voi tulla tänään, voi mennä viikko. Eipä ärsytä juuri yhtään, eipä..

1.8 supistukset alkavat kello 19, 12-16 minuutin välein säännöllisesti. Hengailen keinutuolissa ja painelen supistuslaskurin nappia aina kun tuntuu joltakin. Vähän epäuskoinen fiilis, käynnistyykö tämä sittenkin itsestään. Kello 22 kipu voimistuu ja päätän mennä suihkuun, jossa en enää tunne kuin pari supistusta ja nekin laimeina. Klo 23 palaan suihkusta ja suistusten väli on tihentynyt ollen 4-8 minuuttia, välillä täytyy jo keskittyä.

Klo 00.30 soitto sairaalaan; supistelee 3-5 minuutin välein säännöllisesti, mutta vointi muuten hyvä - käskee seurata vointia ja tulla kun siltä tuntuu. Tunnen itseni idiootiksi soittaessani - siis tässä teidän esitteessä lukee, että pitää tulla jos on supistellut alle 10 minuutin välein säännöllisesti kaksi tuntia tai ei enää voi olla kotona - niin mitä tässä nyt pitäisi tehdä?! 

Mies tulee töistä. Päätetään lähteä käymään näytillä koska väli tiivistyy jatkuvasti. On muuten äärettömän hankala ahahmottaa omaa kipukynnystä tässä tilanteessa - mietin, että käykö tämä nyt kipeää vai ei, kauanko jaksaisin tätä kiputasoa ja millaiseksi tämä kehittyy. Ollaan sairaalassa klo 02, jolloin supistaa 2-3 minuutin välein melko voimakkaasti, automatka, 25 minuuttia on jo aika puuskutusta. 

Päästään käyrille, jossa havaitaan sykkeen laskut vauvalla aina supistuksen tullessa. Kirjataan lapsivesi menneeksi (tihkuttaa samaan tapaan kuin aiemmin, en kyllä ollut edes huomannut), sykelaskujen vuoksi siirretään saliin --> auki sormelle.

Klo 03 - 07.30 makaan käyrillä oikealla kyljellä, enkä saa liikkua mihinkään. Kipu on sen verran voimakas, että oksettaa jokaisen supistuksen myötä. Kätilö antaa kipupiikin, joka vie pahimman kärjen pois. Klo 5 kipupiikin vaikutus lakkaa ja pyydän uutta. Kätilö ei anna sitä, eikä suostu mihinkään muuhunkaan kivun lievitykseen, koska en ole avautunut enempää ja haluaa odottaa aamuvuoron päätöstä miten edetään. Jäätävän pitkä odotus vuoronvaihtoon alkaa. Supistukset on todella kipeitä ja liikkumiskiellon takia niiden vastaanottaminen on hankalaa. Mies torkkuu onnellisena ja rauhallisena salin nurkassa säkkituolissa vinkumisestani huolimatta. En ole ikinä ollut näin kipeä. Välillä mietin, pitäisikö miestä heittää jollakin ja supistusten välissä taas hoksaan, että ei siitä tässä tilanteessa mitään iloa ole, hätäilisi vain minun oloa. Näin jälkikäteen mietittynä hän olisi kyllä varmaan tajunnut vaatia jotakin apuja ja kivunlievitystä - mutta siinä hetkessä en osannut ihan näin selkeästi ajatella ja edelleen en tiennyt olenko lopulta "tarpeeksi kipeä" ja mitä on vielä edessä. Klo 6.15 soitan kelloa ja pyydän päästä taas vessaan, jotta saan edes hetken liikkua pois sängystä. Kätilö antaa luvan ja kysyy miksi en voi seisoa sängyn vieressä tai istua keinutuolissa, jos kerran auttaa (?!? - on ehottomasti kieltänyt liikkumasta mihinkään koko yön) Raivostuttaa tuo kommentti näin jälkikäteen huomattavasti enemmän kuin silloin. 

Kello 7.30 aamuvuoron kätilö saapuu ja toteaa minun olevan tosi kipeä. Auki 2 sormelle väljästi. Saan heti ilokaasun (miksi ihmeessä se yövuoron täti ei voinut antaa sitä jo aiemmin - en jotenkin tajunnut että se on siinä metrin päässä...) ja pyytää gynen paikalle saadakseen erikoisluvan epiduraalia varten. Gyne tulee klo 8 ja antaa luvan epiduraalille. Samalla toteaa, että sitä ei voida laittaa kun en pysty olemaan paikallani kivun vuoksi - supistaa 2 minuutin välein. Gyne laittaa kohdunkaulan puudutteen, joka auttaa välittömästi ja vie lähes kaiken kivun pois. Torkahtelen ja odotellaan anestesiaa laittamaan epiduraalia.

Klo 9 saapuu anestesia ja epiduraalin laittaminen onnistuu kerralla.Mies herää salin nurkasta säkkituolista ihmettelemään tapahtumia. Epiduraalin jälkeen minä olen täysin kivuton ja mies pääsee aamukahville kaupunkiin. Horroksessa seuraan käyriä, ainoa tuntemus on paineen tunne supistuksen tullessa. Mies palautuu noin kello 10.30. Saadaan olla rauhassa ja aika kuluu nopeasti. Muistan miettineeni, että jäi se peräruiske saamatta ja se ois ollu kiva - muuta järkevää ei päässä liiku. Klo 11.40 kätilö tulee tarkastamaan tilannetta ja kerron, että pitäisi varmaan päästä vessaan. Yritän nousta, mutta oikea jalka on puutunut ja päätetään katetroida. Kätilö huomauttaa, että olen täysin auki ja katetroimisen jälkeen voidaan alkaa ponnistelemaan. Muistan hämmästyneeni, että nytkö jo, mutta silti tilanne tuntuu ihan luonnolliselta ja tuntuu valmiilta. Mies hätyytetään viereen auttamaan.

Sykelaskujen vuoksi salissa on lääkäri ja kaksi kätilöä. Lääkäri tarkastaa tarjonnan ja toteaa lapsen olevan tulossa kasvot ylöspäin. Päätetään yrittää asennonvaihdolla saada lapsi kääntymään. Seuraa synnytyksen epämukavin (kivuton) osuus kun täytyy olla rentona, eikä saa ponnistaa. Lisähappea menee reippaasti ja tunne on täysin käsittämätön. Välillä naurattaa (sisäisesti) ihan hulluna se uskomaton tunne ja välillä riivin miehen kädestä happimaskia kun supistus tulee ja ponnistamisen tarve on mieletön. Toinen lääkäri hälytetään valmiuteen imukuppia varten, jos tulee hätä. Pyritään välttämään leikkausta. Yllättävän nopeasti kuluneen 35 minuutin jälkeen Päätetään yrittää ponnistaa lapsi virhetarjonnasta huolimatta ulos, kätilö leikkaa epparin, jotta saadaan lisää tilaa. Lapsi syntyy täysin ilman kipua, rauhallisesti kello 12.44, 80 cm napanuora kolmeen kertaan kaulan ympärillä pistein 8 / 8. Painoa 2895 g ja pituutta 49 cm.

Synnytyksen jälkeen saan lapsen heti rinnalle ja siinä tulokasta ihmetellään. Samalla soitetaan uusille mummoille ja papoille tulokkaasta. Voin tosi hyvin ja en yhtään ihmettele enää, kuinka naiset haluavat polikliinisen synnytyksen. Kätilö kyselee onko jotakin, mistä haluan keskustella ja ainoa järkevä kysymys on, että missä kohdassa tämän piti käydä kipeää? Naurattaa ja tajuan kyllä päässeeni uskomattoman helpolla - kiitos epiduraali!

Kaikkiaan synnytys oli ehdottomasti helpompi kokemus, kuin mitä olin odottanut. Ainoastaan yön tunnit olivat raskaita ja tämäkin olisi ollut kätilön puolelta helposti hoidettavissa. Kohdunkaulan puudutteen jälkeen oli enää vain hieman kipuja ja epiduraalin jälkeen ei lainkaan. Puudutus toimi loistavasti ja teki lopusta synnytyksestä täysin kivuttoman. Kätilö pudutti jatkuvasti myös ponnistusvaiheessa, samaten ompeleiden laiton yhteydessä. Jälkeiset syntyivät 6 minuuttia tytön jälkeen. Salissa oltiin reilu tunti, jonka jälkeen kävin suihkussa ja kärräsin tytön osastolle. Sairaalassa oltiin hieman vajaa 3 vuorokautta. Jälkisupistukset kestivät noin kaksi viikkoa synnytyksestä ja olivat etenkin iltaisin kivuliaat - kauratyyny imetyksen yhteydessä auttoi. Reilu kaksi viikkoa pyrstö oli arka, mutta muutoin toivuin nopeasti. Kaikkiaan aivan loistava kokemus, eikä jäänyt mitään pelkoa mistään. Sairaalassa oli valtavan rauhallista - tyttö oli päivän ainoa lapsi ja seuraavanakaan päivänä ei syntynyt ketään - joten saimme koko osaston henkilökunnan huomion ja avun.

Hieno kokemus ja näin 9 viikon jälkeen olen jo ihan valmis soittamaan klinikalle, että josko alettaisiin pakkasta tyhjentämään. Synnyttää voisin vaikka heti huomenna, mutta pitkä raskausaika onkin sitten aivan eri juttu.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Plussattua elämää

No nyt se sitten on totta, sitä ollaan paksuna.
Miltäkö tuntuu? Ei miltään. Ei yhtään miltään. henkisesti tietysti tuntuu...hassulta. Ei tätä kyllä hahmota yhtään. Ehkä sitten ultrassa? Jokainen vähänäkään erilainen tuntemus kyllä rekisteröityy johonkin ja kaikkea kuulostelee eri tavalla, mutta oikeasti ei tunnu mitenkään poikkeavalta. Kylläpä sitä ehtii.

Kaikkiaan tämä kulunut 4 päivää on ollut varmasti elämäni pisin aika. Lauantaiaamun plussasta tähän hetkeen asti aika on kulunut matelemalla. Kaikki tuntuu jotenkin hitaammalta ja ei malta odottaa, että aika kuluu. Että näkee sykkeen, että raskaus menee hyvin, että syntyy lapsi. tai kaksi, mistäs sitä tietää. Ymmärrän hyvin puheet siitä, että nyt se odottaminen vasta alkaa. Toisaalta, ei minua kyllä pelotakaan. Yhtään. Olen toki näiden tuntien ja päivien aikana mittinyt sata kertaa sitä, että joku menee huonosti ja lasta ei tulekaan. Mutta en sitten kuitenkaan jaksa innostua piruista. Jotenkin on hyvä ja luottavainen fiilis - jos kerta piti kymmenen vuotta tapella, että tuon itiön sai tarttumaan kiinni niin saa sitten luvan kanssa pysyä paikallaan. Ja jos jotain sattuu, niin sillehän ei mitään sitten voi.

Mehän ollaan kerrottu jo tähän mennessä sisaruksille ja isovanhemmille. Pari kaveriakin tietää. Enkä kyllä jaksa stressata lopuista kertomisistakaan yhtään. Ihan ok, jos malttaa olla hiljaa ultraan saakka- mutta itseni tuntien en malta kuitenkaan. Meillä on kyllä tytyjen ruokailta tulossa 12.12 ja siellähän sitä sitten kärähdetään huolella, minä kun olen yleensä aina ensimmäisenä viinilasi kädessä jos siihen on mahdollisuus. Ultra tulossa 11.12 ja sittenhän sen tilanteen näkee.

Kipeitä tissejä ja pöntön halailua ootellessa. Eniten ressaa kaikki joulupöydän herkut, joihin ei voi nyt koskea. yhyy. suuret on murheet ihmisellä


maanantai 10. marraskuuta 2014

Oireilua piinapäiviltä

Tässäpä listaa tähän saakka - täydentelen kun päästään eteenpäin matelevia päiviä


pp0, 2+2, kp 25
- helppo ja kivuton siirto klo 10.30. Mukaan sain ensimmäisen ultrakuvan (koomista)
- väsyttää
- tissit kipeät (pregnyl)

pp1, 2+3, kp 26
- vähän vatsaa juilii
- väsyttää, nukkumaan klo 2130
- yöllä pitää herätä vessaan (ei tapahtdu normaalisti koskaan)
- tissit kipeät (pregnyl)

pp2, 2+4, kp 27
- yöllä pissalle taas
- tissit kipeät (pregnyl)
- alavatsa ja alaselkä tosi kipeitä yöllä --> otan 1mg Panadolin ja saan nukuttua
jatkuu koko päivän, mutta ei niin kovana
- voiko punktio vieläkin vaikuttaa? Johtuuko Pregnylistä?  Kiinnittymiskipuja ei kyllä voi olla vielä ymmärtääkseni

pp3, 2+5, kp 28
- tarvii päiväunet
- yön vessareissusta jo rutiini klo 5

pp4, 2+6, kp 29
- aamulla krapulafiilis
- hengästyttää portaissa

Ensimmäinen odotuksen ja odottamisen täyteinen viikko takana. Tässä vaiheessa fiilis on hyvä ja kuulosteleva. Lutinukset vähän tympäsee, mutta ne ei sentään satu mihinkään. Raivostuttava niitä on kyllä laittaa. Niissä kyllä se ero edellisiin kertoihin nähden, että nyt ne "häviää" johonkin, eikä sitä sidosainettakaan näy missään? Wiööd. Mahtavat tsempitykset saatu kaikilta, joten tästä on hyvä jatkaa. Tiedän jo nyt, että ensi viikon lopulla fiilikset pyörii jo vahvasti testaamisessa.

pp5, 3+0, kp 30
- Pregnyl alkaa pikkuhiljaa olla hävinnyt, joten tällä viikolla voi alkaa kuulostelemaan "oikeita" kiinnittymiskipuja
Ei tunnu kertakaikkisesti miltään  <3  ihan normi fiilis.

pp6, 3+1, kp 31
Iltaa kohti ehkä väsyttää taas astetta enemmän. Levottomia unia- oli ahistavaa oloa ja seksiä ja kaikkea muuta normaalista poikkeavaa, juoksin 11,3 (!) km lenkin Elastisen kanssa, tapasin vanhan mummoni kenen kanssa en ole missään tekemisissä jne.. Iltapäivällä alkaa taas rinnat menemään kipeämmäksi. Sehän voi tarkoittaa kumpaa vain- lähestyvää vuotoa tai plussaa. Kotiin pääsin viimein kahdeksalta ja loppuilta meni palelun merkeissä. Tämäkin tässä vaiheessa positiivinen merkki. Tavallaan tämä on ihanaa kuulostella kaikkea ja toisaalta vihaan itseäni, että suhtaudun kaikkeen vähänkin poikkeavaan aina tässä vaiheessa näin yltiöpositiivisesti. Illan päättää elokuva - jonka huomaan olevan tosi hyvä, mutta josta näen perinteisesti vain ensimmäiset 10 minuttia, koska unihiekka yllättää.

ps. Kaaduin jäätiköllä suorin vartaloin ja löin takaraivon. Onneksi oli nuttura niin isku ei ollut niin paha. Palkinnoksi päänsärky loppuillaksi...

pp7, 3+2, kp 32
Tyypillisesti kp 1- ei kuitenkaan tänään...
Aloitan tänään testauksen - itselleni selitän, että ihan vaan "tutkimuksellisista" syistä.
RFSU - viivanpaikka (nega)

pp8, 3+3, kp33
Kaikki kunnossa, tuntuu aivan normaalilta. Maltoin olla testaamatta aamulla.
Pessimisti pakkasi käsilaukkuun parit eri särkylääkkeet ja kk-siteet - jos nyt sattuu vuoto alkamaan.

pp9, 3+4, kp34
Koetestaus vol 2. Pregcheck liuska
aamulla heräsin jo kuudelta. Testasin heti, ja tuloksena plussa! Ihan kamala horkka päälle ja paniikki että ei oo tosi! Herätin miehen ja yhdessä ihmeteltiin viivoja. Äitini sain herätettyä vasta parin tunnin päästä ja siinä sitten itkeskeltiin koko perhe ja syötiin nannapuuroa.. iltapäivällä varmistin vielä digillä ja tuloksena: Raskaana 1-2. Elämäni ensimmäinen kerta. Uskomatonta.
ja olo? Täysin normaali. Ei tunnu miltään poikkeavalta. Huh, mikä päivä.

Illalla palelee ihan älyttömästi, taas. Aamuyöllä saan vähentää flanelliyöpaitaa ja villasukkaa vähemmäksi, kun tuntuu että tukahtuu.

pp10, 3+5, kp 35
Aamupalan jälkeen huono olo. Ei mitenkään oksetusolo, mutta etova kuitenkin.
Normihommia. Iltasella palelee taas. Ilman saunaa elämä on kamalaa...

pp11, 3+6, kp36
Koetestaus vol 3. Pregcheck liuska - viiva näyttää yhtä vahvalta kuin edellinenkin, ei muutoksia.
Soitto sairaalaan ja ajanvaraus varhaisultraan, joka on 11.12 (7+2)
Illalla saunana tarvetta, salin jälkeen maha tuntuu oudolta.
Normaali olotila

pp12, 4+0, kp37
Rinnat kipeytyy pikkuhiljaa.
Normaali olo.

pp13, 4+1, kp38
Koetestaus vol 4. Pregcheck liuska - viivat vahvistuneet mukavasti.
Ei tunnu vieläkään miltään! En kyllä oikeastaan vielä uskokaan koko tilannetta. äitini kysyi tänä aamuna, että koska ajattelin alkaa uskomaan. En tiedä. Ehkä sitten ultran jälkeen?

pp14, 4+2, kp 39
Virallinen testipäivä, kaksi viikkoa siirrosta

perjantai 7. marraskuuta 2014

2. IVF punktio ja siirto

Viimein koitti aivan mahtava päivä, eli maanantai! Mahtavan päivästä teki se, että se oli täysin lääkkeetön päivä ensimmäistä kertaa iäisyyteen...uskomatonta. Ihan voittajafiilis kyllä.
Muru pisti irrotuspiikin sunnuntaina kello 23 ohjeen mukaan ja sitten vaan ooteltiin tiistaiaamua.

Edellisellä kerralla meillä oli IVF:ssä tosi huono vaste ja punktiossa saatiin kerättyä 8 yksilöä, joista viidessä oli solu - joista kolme hedelmöittyi. Noista ei yhtään ollut TOP- alkoita, joten siirrettiin kaksi ja yksi pakastettiin. Tuoresiirrosta tai PASsista ei tullut plussaa kummastakaan.

Tiistai aamuna lähdettiin ajamaan kohti Oulua viideltä. Jännitti taas, vaikka ei kovin paljoa. Toimenpide ei jännittänyt yhtään ja tällä kertaa en pahasti panikoinut edes kanyylin laittamista (tosi oleellinen pelko tässä vaiheessa) Eniten mietitytti munasolujen määrä. Tehtiin matemaattisia laskentoja ja päädyttiin seuraavaan: Oletettavissa on 11 yksilöä, jos niistä vaikka puolessa olis solu niin se on 6 ja sitten jos tosi hyvin käy niin niistä hedelmöittyis neljä ja siirretään 2 joten pakkaseen jäis yksi tai kaksi. Tavoitteena oli: 1. päästä tuoresiirtoon, 2. saada pakkaseen täytettä.

OYSsissa sain esilääkityksen (1mg Panadol, joku vahvempi särkylääke ja diapam) kanyylin käteen ja hetki lepoa. Mukavasti kolmen vartin aikana lääkkeet vaikutti ja pääsin yhdeksältä hoipertelemaan jakkaralle. Housut jalassa. Hoitaja kysyi, että mitäpä luulet, olisko helpompi operoida ilman noita... vähän kuuppa sekasin... Toimenpide alkoi, sain ensimmäisen annoksen kipulääkettä suoneen (vissiin jotain morffiinia kun menee päähän ihan holtittomasti sekunnissa) ja lääkäri puudutti molemmat munasarjat (ai)
Punktio itsessään sattui, mutta pystyin olemaan paikallaan. Kipulääkettä jouduttiin lisäämään ensimmäisen munasarjan jälkeen. Noin vartin homma ja kaikki hyvin. Päiväunien aika heräämössä. Oikea munasarja oli tosi kipeä heti punktion jälkeen ja jouduin ottamaan siihen vielä muutaman särkylääkkeen. Lopulta saatiin tulos: kahdeksasta löytyi solu. Sitten vaan kotiin odottelemaan torstaita. Saa tulla kymmeneltä, ellei soittoa kuulu.

Sitten alkoikin ekat piinapäivät. Puhelin kädessä sai kävellä jokapaikkaan. Kuoleeko ne solut tänään vai huomenna? Hedelmöittyykö ne? OK, on jo keskiviikko, ne on hedelmöittyneet, kuoleekohan ne ens yönä? Ja sitten onkin torstai. Eikä puhelin soinut. Yhdeksältä uskalsin jo olla ihan varma, että siirtoon pääsen ja ääneen jo toivoin, että voi että kun pakkaseen jäisi edes jotain niin ei tarvitse taas heti alottaa 6 kk jonotusta uudestaan.

Ensimmäistä kertaa ikinä vastaanottoajat oli myöhässä. Pääsin 25 minuttia suunnitellun ajan jälkeen sisälle ja hoitaja sanoi heti, että sehän meni älyttömän hienosti! Minä, että ai miten niin?
Tänään päästään siirtämään yksi TOP- alkio. Pakkaseen jää vielä 5 TOP alkiota ja yksi non-top, yhteensä viiteen erään. Siis mitä? Vaan yksi on kuukahtanut matkan varrelle? Uskomatonta!

No, kerrankin tämä osuus meni just niinkuin satukirjoissa.
Nyt sitten lutinuksia kolme kertaa päivässä ja parin viikon odottelu.
Viikkohan menee ihan helposti - mutta se toinen onkin sitten tuskaa... testipäivä on 20.11

HipHei!

tiistai 28. lokakuuta 2014

2.IVF - seurantaultrat

Aika menee nopeasti. Onneksi.
Vointi on parantunut lähes normaalille tasolle.
Ruokahalu ei ole entisellään, turvottelee ja päätä särkee ympäri vuorokauden - mutta ei mitään ihmeempää. Kaikkiaan paljon parempi ja valoisampi mieli kun edellisessä hoidossa. Liekö syynä se, että on aivan älyttömästi tekemistä koko ajan vai onko muuten vaan helpompaa- en tiedä.
Ensimmäiset kaksi ultraa takana tällä erää ja kaikki näyttää ihan mukavalta. Endo on hyvä kuten aina. Munasolut näyttää taas vähän laiskoilta kasvamaan, mutta kuitenkin enemmän on saldoa kuin viime kerralla. Odotellaan, josko kolmanteen (ylihuomiseen) ultraan mennessä muutama pienikin olisi ottanut kasvuspurtin.

Ensimmäinen ultra oli viikkoa myöhemmin kuin normaalisti, johtuen pitkästä kierrosta. Lääkkeellinenkin ovulaatio on ollut aina kp 18-20 välillä.

1. ultra
kp 10
Endo: ohut (ok)
Oik.ov <5 mm 8-9 kpl
Vas.ov <5 mm 5 kpl

Menopur 300 iu pistoslupa saatu
Suprecur 1 x 4

2. ultra
kp 16
Endo: 11,2 mm (hyvä)
Oik.ov 6-10 mm 2 kpl, 11-14 mm 2 kpl, 15-16 mm 0 kpl
Vas.ov 6-10 mm 2 kpl, 11-14 mm 1 kpl, 15-16 mm 0 kpl

Vatsaontelossa nestettä, hyperin riski olemassa ja sitä kautta vaara ettei päästä tuoresiirtoon
Kehoitus juoda reilusti vettä ja vältää riuhtomista (kiva, huomenna on muuttopäivä =)

Menopur 300 iu jatkuu
Suprecur 1 x 4 jatkuu

 Täydennän viimeisen ultran tiedot perjantaina

3. ultra
kp 19
Endo:11,9 mm (loistava)
Oik.ov 1x11mm, 1x12mm, 3x13mm, 1x16mm
Vas.ov 1x14 mm, 2x 13mm, 1x15mm, 2x13mm, 1x12mm

Otetaan yksi ylimääräinen pistospäivä, koska munasolut vielä turhan pieniä.
Näin ollen punktio tiistaina, kp 23 ja siirto kp 25.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Se oli sitten semmonen sunnuntai

Työreissulta kotiinpaluun jälkeen olo lähti huononemaan. Sekä yleispätevän kaikki-on-aina-huonosti-ajatusmaailman myötä, mutta muutenkin. Mulla yleensäkin kuuluu kuukautisten aikaan pieni ripulointi asiaan, joten en tajunnut huolestua. Sitten olikin jo kotiinlähdön aika eli torstai.

Pari viimeistä matkapäivää meni heikolla ruoalla, mutta sain kuitenkin syötyä yhden normi aterian päivässä. Vaikka vatsan kanssa oli ongelmia jo silloin. Kotiin palattuani perjantaina söin miehen tekemän aamiaisen ja sitten ei enää maistunut. Tai maistui, mutta tuli oksennettua aika pian sen jälkeen. Ajattelin edelleen, että sumut teettää vähän enemmän töitä elimistölle tällä kertaa.

Lauantaina oli kaikkiaan surkea päivä. Kaikki oli kamalaa ja synkkää ja itketti koko ajan. Aamulla ei maistunut mikään ja päiväruoka tuli ulos vartin päästä, Jaksoin kuitenkin raksalla iltaan saakka ja vielä kylästeltiinkin vanhempien luona. Mentiin kuitenkin yöksi kotiin. Hyvin jaksoin kun sain olla paikallaan.

Yöllä sitten heräsin parin tunnin unen jälkeen järkyttävään kylmyyteen. Ajattelin, että hitto - kuume nousee, mutta en tajunnut tehdä asialle mitään. Seuraavan kerran havahduin taas tunnin päästä siihen, että oli mielettömän kylmä. Peitto ja flanelli yöppäri ei auttanut, tuntui että jalat jäätyy irti. Miestä en osannut tokkurassa herättää. En varsinaisesti päässyt hereille asti, mutta tajusin että jotain on vialla. Samaan aikaan näin unta jostakin tosi epämääräisestä. Nämä fiilikset sitten meni vähän lomittain. Aamuyöllä heräsin viiden aikaan ja tajusin kuumeen laskeneen sen verran, että pääsen liikeelle. Tässä vaiheessa myös yön neljäs täystyhjennys. Kuumemittari näytti 39 astetta vielä nytkin ja aloin itse huolestua. Mietin, että koska viimeksi olen oikeasti syönyt, paljonko on mennyt nestettä ja mitä on tullut ulos. Kaikissa laskelmissani päädyin yllättäen viikon päähän. Hups. En yhtään tajunnut, että elimistö on ollut jo viikon ihan hakoteillä. Nyt alkoi oikeasti huolestuttaa. Laitoin ystävälle viestiä oireista, jos sattuisi olemaan vauvansa kanssa imetyspuuhissa. Viiden aikaan soitin myös ensiapuun ja kysyin ohjeita. "kuulostat niin reippaalta, että tuu vasta aamulla" - ja uskoin taas. Taas siksi, että edellisellä kerralla munasarja vääntyi ja aiheutti sisäisen verenvuodon. Itse uskoin tuota "tuu vasta aamulla" ohjetta, mutta mies onneksi ei. Jos olisin ollut kotona yksin vartin pitempään niin olisin kuollut. Tällä kertaa kuitenkin päätin uskoa. Oli muuten järkyttävän tuskainen pari tuntia odottaa, että kello tulee 7.20 ja saan herättää miehen.

Aamuyön tunnit meni itkiessä, kuumeessa ja vessassa rampatessa. Otan hörpyn vettä ja elimistö reagoi siihen noin viidessä minuutissa. Yhtään mikään ei pysy enää sisällä. Mies herää kuuden aikaan seuraksi, mutta ei oikein voi tehdä mitään. Itse kävelen sängyn ja pöntön väliä seiniä pitkin kun ei jalat enää kanna. Viimein kello tulee niin paljon, että voi alkaa pukea. Mulla menee ainakin vartti aikaa miettiessä mikä on riittävän lämmintä ja miten ihmeessä saan sen päälle ilman että jäädyn pystöön. Saan äherrettyä vaatteet päälle ja muistetaan jopa ottaa IVF paperit mukaan päivystykseen.
Ollaan perillä 8.05 ja onneksi jonossa ei ole kuin yksi rouva ennen minua. Ilmoittautumistiskin hoitaja kyselee muutaman peruskysymyksen ja kysyy saman tien jaksanko istua. Tällä kertaa en jaksa olla urhea vaan sanon, etten kykene. Pääsen tarkkailuhuoneeseen heti. Peruskokeet, tippa kiinni ja lääkäri käy kyselemässä. Tiputellaan litra nestettä ja kuumetta laskevaa, jotain saan myös suun kautta. Hoitaja käy ottamassa verikokeet ja lääkäri käy yhdentoista aikaan kertomassa, että veriarvot on kaikki kunnossa, mutta alarajoilla mennään. Oletetaan, että kyseessä on vatsatauti. Ulostenäytteen saan annettua, mutta viljelyissä menee vajaa viikko. Tipan myötä saan nukuttua koko aamupäivän. Kuume nousee kerran lähelle 40, mutta laskee nopeasti alas. Olo paranee mielettömästi. Päätetään tiputtaa vielä toinen pussi nestettä, saan antibiootit mukaan ja pääsen kotiin.

Täytyy sanoa, että oli uskomattoman rankka 12 tuntinen elämässä. Nyt sitten kotona pötköttelen kolmatta päivää. Kiinteää ruokaa en ole syönyt vieläkään, pussikeitot on pop. Sunnuntaina sain syötyä peräti desin, maanantaina meni jo 4dl yhteensä ja tänään tiistaina sain aamusta alas heti 2 dl kerralla. Että parempaa päin. Vatsa reistaa edelleen, mutta viime yönä sain jo nukuttua ilman vessareissuja. Kävin puntarilla, siitä kun lähdin Espanjaan on paino tippunut 6,5 kg.

Lääkitys tälle viikolle siis
6.00 sumu
9.00 antibiootti
12.00 sumu + maitohappo + monivitamiini
18.00 sumu
21.00 antibiootti
00.00 sumu

Tähän TOIVOTTAVASTI saan huomenna luvan lisätä myös Menopurin 300 iu illalle.
Toivon todellakin syvästi, että hoito ei tyssää tämän takia.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Mihin kaikki ilo katoaa?

Sumuttelut alkoivat 5.10 normaaliin tapaan - 4 x päivässä kumpaankin sieraimeen.
Pari päivää ehdin kotona totutella herätyskellon jatkuvaan piippaamiseen ja sitten olikin aika suunnata työmatkalle Espanjaan.

Reissussa kävi kuten toivoinkin - ajatukset pysyivät kiireen vuoksi melko hyvin poissa vauva-ajatuksista ja sumuttelu oli luontevasti osana päivärutiinia. Naapurissa asunut työkaveri kysyi jossain vaiheessa viikkoa, että mikä se on se putkilo, jota kannat mukana ja haistelet aina välillä. Tästä kysymyksestä lähtikin sitten keskutelu lapsettomuudesta ja hoidoista ja niiden vaikutuksesta omaan mieleen, fiilikseen ja parisuhteeseen. Tuota keskustelua käytiin pitkin reissua, hänellä on itse taustalla vastaavia kokemuksia. Kiitos keskusteluista ja tuesta, oli mieletön apu ja tosi yllättävä jollakin tavalla. Eräs seurueen jäsenistä valitettavasti ymmärsi nuo keskustelut vähän väärin ja alkoi kuittailemaan vähän negatiiviseen sävyyn meidän yhdessä viettämästä ajasta. Pari päivää jaksoin kuunnella, kunnes mainittiin asiasta ja onneksi kuittailu loppui. En kertonut kyllä aihetta mistä keskustelut käytiin, mutta pyysin esittämään kysymyksiä ihan suoraan jos on kysyttävää. Ei ollut kysyttävää, oli vain oletuksia.

Tässä vaiheessa jo pahoittelut paikoin sekavasta tekstistä - syystä lisää seuraavasaa postauksessa.

Kotiin palattuani huomasin heti, että kaikki on huonosti - omassa päässäni. Mies oksensi reilun viikon yrittäjyys-ihanuuden (ongelmat) päälle samalla sekunnilla kun astuin autoon. Ei oltu siivottu, eikä ollut ruokaa valmiina. Miten voi ees olettaa noin kun toinen on ollut töissä tai remontoimassa. En sitä kyllä oikeasti odottanutkaan, mutta tuossa tilanteessa tuntui tylsältä.

Viikonloppua vietettiin työmaalla. Pikkuhiljaa huomasin olotilan huononevan ja mielialan menevän vaisummaksi. Etenkin itkuherkkyys on ollut kohdallaan koko ajan. Ei tarvitse sanoa mitään nättiä tai kritisoivaan viittaavaakaan niin hanat aukeaa. En esimerkiksi kyennyt mummolassa lounaalla katsomaan meidän Kyproksen lomakuvia kun alkoi niin itkettää. Koska ne on niiiin ihania ja tulee hyvä fiilis kun niitä katsoo. Mies katsoi koko viikonlopun kelloa, että pysyy kartalla mielialasta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: sumut otetaan kello 6, 12, 18, 24 - mulle ei kannata puhua ajalla 8-10, 12-14, 18-20, 24-02. Lisäksi mitä pitemmälle viikonloppu eteni sitä enemmän väsytti. Lauantain kauppareissun ajan torkuin autossa kun Pekka hoiti asioita. Jippii.

Lauantaina illalla vaan mietin sitä, että ei paljoa naurata. Mikään. Vituttaa, että kaikki on huonosti. Hyvätkään jutut ei liikuta mielessä mitään, tv:stä tulevat  sarjat vaikuttaa tekopirteiltä ja tuntuu yleisesti kun kelluisi jotenkin kaiken alapuolella. Tavallaan, että älkää huomatko minua ja tavallaan, että oispa kiva ottaa osaa keskusteluun mutta ei vaan pysty. Ei toimi ajatus niin vauhdikkaasti kun pitäisi ja tuntuu, ettei ole mitään järkevää sanottavaa. Ärsyttää se, ettei viime kerrasta pitänytkään päiväkirjaa. Oliko silloinki näin vahvat tuntemukset, vai onko tällä kertaa joku eri tavalla. Muuttuko joku oikeasti kun tulin Espanjasta kotiin vai ei? Eikö siellä vaan ollu ketään kelle kiukutella vai kiukuttelinko vähän kaikille? Siellä tuli kyllä torkuttua pari-kolme viimeistä päivää aikalailla kokonaan.

No, keskiviikkona ensimmäinen ultra ja siitä pitäisi irrota pistoslupa ja sitten se helvetti vasta alkaa. Maltan tuskin odottaa.