Kesäloma on melkein ohi. Viimeinen viikon pätkä odottaa viikolla 37 - mutta siihen on onneksi kuukausi.
Loma alkoi omilla hääbileillä! Palauduin kotiin seuraavana aamuna kello 11 - ja sulho jäi vielä nukkumaan juhlapaikalle (itsehän en siis nukkunut)...Oli mielettömät bileet ja todella hauskaa. Täytynee kirjoittaa juhlista enemmän toisella kertaa...
Ensimmäisen kesälomaviikon matkustin ympäri maata. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta aloitin, enkä voi taas ymmärtää miten olen malttanut olla sieltä pois monta vuotta. Loistavat festarit - eikä ahdistanut yhtään vaikka en puhunut kenellekään (baarimikkoja lukuunottamatta) kahteen vuorokauteen. Isä kävi virittämässä asuntovaunun valmiiksi ja siinä olikin hyvä majoittua. Toisaalta, kaksi päivää on kyllä aivan riittävä yksinään.
Armas mieheni noukki minut sitten kyytiin ja siirryttiin Tampereelle - johon mentiin hakemaan miehen serkkupoikaa. Olimme matkalla häihin Porvoon lähettyville. Serkkupoika oli aamulla "väsynyt", joten sen reissun tarkoitukseksi jäi nukkua yö ihanaisessa Tammerissa. Porvoo ja ne häät olivat aivan ihanat! Matka jatkui PowerParkkiin - ja siitä Helsinkiin. (äiti houkutteli kesken kotimatkan kääntymään ympäri) Helsingin elämää riitti vuorokausi ja sitten tuli STOP. Soitin Pekalle aamulle, että nyt muuten tulen ensimmäisellä koneella kotiin, enkä liiku yhtään mihinkään. Näin tehtiin ja en sitten kotikaupungista mihinkään liikkunutkaan loppuloman aikana - Paitsi Pyhälle Unplugged - festareille, joka on ehdoton kesän kohokohta.
Kesälomassa eniten otti aivoon helle. En ole mikään uimarannalla ähöttäjä, enkä jaksa sitä että en voi nukkua, en voi juosta, en voi sitä enkä tätä koska on niin helvetin kuuma. Todella turhauttavaa. Näinollen viihdyin sisätiloissa - enkä yhtään marttyyriasenteella vaan ihan hyvällä fiiliksellä. Iltaisin, kun lämpötila antoi periksi, lueskelin kirjoja patiolla.
Noin viikko ennen loman loppua aloin odottaa töihin menoa - ja voi taivas että olen onnellinen, että arki on taas täällä ja elämässä on rytmiä ja säännöllisyyttä. Mitä opimme tästä? Loma on kiva, mutta minulle sopii 2-3 viikkoa kerrallaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti