Viime kuukausien - tai oikeastaan viimeisen reilun vuoden aikana olen työstänyt lapsettomuusasiaa enemmän ja enemmän mielessäni. Olen päässyt sinuiksi sen asian kanssa, että haluan puhua asiasta avoimesti ja rehellisesti. Itse asian kanssa en tosiaankaan ole sinut - mutta alku kai se on tämäkin. Osaan kertoa asiasta paljon ja asiallisesti ja olenkin käynyt "normaali" ihmisten kanssa asian tiimoilta valtavan mielenkiintoisia keskusteluita. Ihmisiä onneksi pelottaa kysyä tunteista - vielä en ole kykenevä vastaamaan kysymykseen miltä sinusta tuntuu, mutta ei sitä onneksi kukaan uskalla kysyäkkään. Olen opetellut kertomaan lääkkeiden sivuoireista ja hoitoihin liittyvistä toimenpiteistä ja kivuista ja toisaalta olen myös opetellut nauramaan asialle ja kaikelle sille koomiselle mitä tähän tilanteeseen liittyy. Pitää huvikseen laskea jossain välissä , että monta kertaa on maattu ilman pöksyjä milloin kenenkin käsissä ronkittavana - kyllä siitä ihan koomisiakin tilanteita saa aikaseksi, uskomatonta mutta totta.
Kirjoitan varmasti paljon tästä aiheesta - mutta myös muusta ajankohtaisesta. Jotenkin olen tässä havahtunut, että elämässä on tapahtunut aivan kamalasti kaikkea viimeisen viiden (tai kymmenen) vuoden aikana. En ole ikinä osannut pitää päiväkirjaa, joten tästä tulee varmasti osittain sen oloinen ja osittain "takaumakirja". Jälkikäteen sitä näkee syitä ja seurauksia ja voi kuvitella ymmärtävänsä asioita ja niiden merkityksiä.
Aiheet on välillä kyllä hullun synkkiä ja kaikki tuntuu kamalalta - mutta pääasia on muistaa että olen elämääni äärimmäisen tyytyväinen ja olen onnellisempi kuin ikinä. Kaikesta huolimatta ja juuri siitä syystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti