Intoa puhkuen menin eilen työpäivän päätteksi kotiin (liukumilla jopa aiemmin kun yleensä, koska oli niin paljon tekemistä) Käytiin puolison kanssa tyhjentämässä Gigantti ja ruokakauppa ja lähdettiin kotiin tekemään ruokaa.
Ensinnäkin Gigantista tarttui mukaan "tarjoustelkkari" sekä minulle uusi puhelin - kumpaakaan ei varsinaisesti oltaisi edes tarvittu, mutta onhan se kiva. Ja etenkin kun on oletettavissa, että Pekka muuttaa olohuoneeseen kuukaudeksi kun iki-ihanat jalkapallon ämmämmät alkaa. Puhelimesta tykkään kovasti, mutta olisin elänyt edellistenkin kanssa ihan hyvin. Kaikki muita stressasi enemmän se, että olin kahden puhelimen loukussa (työ & oma) - nyt ei ole enää sitä ongelmaa.
Seuraava kauppa oli apteekki, josta haettiin ovistestejä, että pärjätään loppukierto. Hinnat nousee niissäkin ihan kohisemalla. ClearBluen laatikko maksoi 43€ - järkyttävän hintaista. Samaan syssyyn vielä Pekan vitamiinit ja närästyslääkkeet ja mulle ryttyrasvaa niin taas oli satanen selällään.
Vaikka rakastan ruoan laittamista, inhoan ruokakaupassa käymistä. Silloin tällöin sekin on aivan mahtava hommaa, mutta se vaatii pari tuntia aikaa ja "jonkun ison kaupan". Meillä suositaan Lidliä, siellä on meille sopiva valikoima ja edullisempaa kuin naapurin Prismassa. Minun taktiikkani on käydä isosti kaupassa kerran kuussa ja sitten jos on pakko niin kuukauden aikana käydään hakemassa täydennystä, lähinnä kasviksia tai kahvimaitoa ja tuoretta kalaa (tai suklaata). Näin ollen sain kerättyä kärryni täyteen ja yhdessä kannettiin kaikki 6 ruokapussia autoon. Samaan aikaan kassalla ollut tuttu pariskunta hieman hymyili tavarapaljoudelle...kotona pakkanen ja kaappi täyteen. Ja ruuan laittoon. Löydettiin kaupasta siikaa ja nautittiin sitten erittäin maistuva savustettua siikaa & vuohenjuustosalaattia - illallinen.
Illallisen jälkeen OLI TARKOITUS tehdä siivousprojekti loppuun, mutta jotenkin vähän väsytti. Käperryin uudelle ulkosohvalle viltin mutkaan ja kun heräsin oli kello yhdeksän. Minua ei herätetty, koska sillä välin oli kätevästi saatu kytkettyä uusi töllötin ja siirrettyä vanha makkariin. Siirryin sänkyyn, katsoin elokuvan ja nukahdin uudestaan. Ja aamullakin vielä väsytti niin, että myöhästyin töistä.
Jos tänään taas uusi yritys??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti