Tykkään kovasti siitä, että paikat on järjestyksessä ja joka paikassa on siistiä. Todellisuudessa olen armotta aivan liian laiska että tämä haavekuva toteutuisi. Puolisoni on samaa maata, sillä erotuksella että hän siivoaa vielä vähemmän kuin minä. Meillä tehokkain tapa siihen että viikkosiivous tapahtuu on seuraava. Olen jo pari päivää miettinyt, että pitäisi siivota, mutta "on niin kiire" etten ole vielä ehtinyt. Mies huomauttaa asiasta parin päivän ajan - ensimmäisellä ja toisella kerralla komennan kipakasti ihan itse etsimään imurin ja kysyn ystävällisesti tietääkö hän missä meillä on paikka nimeltä siivouskomero (en usko että tietää) - ja lopulta suutahdan ja siivoan koko kämpän. Vähän monimutkainen, mutta ihan toimiva tapa. Silloin tällöin on hyvä myös kutsua ihmisiä kylään ja silloin on pakko siivota.
Reilu viikko sitten päätettiin, että vaihdetaan kahden makuuhuoneemme paikkaa keskenään. Meille on tulossa kesävieras ja hänelle tarvitaan tilaa. Tuumasta toimeen. Ensimmäisenä iltana saatiin sänky uuteen makkariin (johon ei sitten muuta mahdukaan) ja ajeltiin pitkin kyliä hakemassa erinäisiä hyllyköitä, jotka olimme ostaneet torista uuteen toimistoon. Toisena päivänä alettiin pikkuhiljaa kasata toimiston puolta kuntoon - illan päälle päätettiin yhtäkkiä vaihtaa myös olohuoneen järjestystä, tässä samalla. Illalla oli jääkiekon MM-finaali jota lähdettiin katsomaan ystäväpariskunnan luokse. He ovat myös uudistaneet kotiaan viime kuukaudet ja tällä kertaa uusinta uutta oli puutarhakalusteet.Mitä pitempään muovirottinkikalusteita katseli ja niissä istui, sitä paremmalta ne tuntuivat. Joten - siivouspäivä numero kolme ja myös me roudasimme Tokmannilta vastaavan kaluston kotiin, kylläkin vasta pihalle. Siivouksen osalta kolmospäivä oli huono, pesin pyykkiä ja vaihdoin oman vaatekaapin makuuhuoneesta toiseen, ei tapahtunut käytännössä mitään. Päivä nro 4 olikin sitten tehokas! Päätettiin kasata uudet puutarhakalusteet ja siinä vierähtikin pari tuntia. Jotta kalusteet saatiin mahtumaan piti tietysti siivota terassi muusta romusta. Päätettiin fiksusti viedä tavarat ulkovarastoon, joka piti ensin siivota, että sinne mahtuu...päivän positiivinen ylläri on se, että pyykit loppu! Olen siis hienosti pessyt suuunnilleen kaiken, mitä olen saanut kämpästä irti - verhoja ja sohvanpäällisiä myöten.
Seuraavana päivänä homma jatkuu edelleen - vuorossa eteisen "romukaappi", puolison vaatekaapin inventaario, keittiöstä kodinkoneiden irrotus ja taustojen pesu ja imurointi. Tavaraa kannetaan älyttömästi eestaas - kierrätykseen, roskiin, varastoon, hallille. Turnausväsymys alkaa vaivata, ja huomataan viimein, että taisi karata käsistä tämä projekti. Koittaa perjantai ja uusi sohva saapuu, muuta ei sitten tapahdukaan. Viikonloppu vierähtää lakkiaisissa ja niistä toipuessa.
Lopputulos? Tänään on maanantai ja hemmetin mones siivouspäivä. Kämppä näyttää aivan kammottavalta, kun tavarat ei ole löytäneet vielä paikkojaan. Yritän ajatella positiivisesti, jos tänään illalla on älyttömän reipas niin saisi kaiken paikalleen ja huomiselle jäisi enää verhojen silitys?
Jännä nähä, ei ainakaan huvita enää siivota yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti